Eco Umberton - Ruusun nimi

13.7.13

Tällä kertaa kirjoitan viiveellä, koska olen keskellä muuttoprosessia. Pidemmittä puheitta, saanen esitellä:

Eco Umberton - Ruusun nimi

Tosiaan, kirja jonka olen pitkään halunnut lukea. Aloitin heti vertailemalla teosta Eco Umberton Baudolinoon. Toisin kuin Baudolino, tämä kirja tempasi minut heti mukaansa, se ei kuitenkaan missään vaiheessa saavuttanut sitä vaihetta, ettei sitä voi päästää käsistään. Vaikka kirja oli huomattavan hyvä ja ehdottomasti tyydyttävä. Esimerkiksi jos vertaan lukukokemusta itsessään, Vieras oli sellainen kirja, joka tietyn pisteen saavutettuaan oli pakko lukea loppuun. Ruusun nimi ei tehnyt minulle sitä, vaikka se on ehdottomasti paljon parempi ja nautittavampi kirja. Kirja oli sellainen, jonka lukemisesta tulee onnelliseksi. En ole analysoinut sitä, miksi jotkut kirjat on vain pakko lukea loppuun ja toiset pystyy rauhassa jättämään kesken. Ero saattaa tulla siitä, kuinka mukaansatempaavalta tarina tuntuu. Siitä herää kuitenkin kysymys mikä on mukaansatempaavan ja miellyttävän/hyvän/lukemisen arvoisen ero. Tästä voitaisiin tietysti keskustella. Itse pidin Ruusun nimestä, se vei minut omaan maailmaansa ja koska kirjailija kuvailee maailmaa niin hyvin, etten tuntenut olevani 2000 luvun-lintu, joka luki murhamysteeriä 1300-luvun luostarista. Tunsin todella olevani osa Adsonin tietoisuutta ja siinä mielessä mukana tarinan maailmassa.

Kirja kertoo monimutkaisista asioista, jotka yritän typistää nyt mahdollisimman kunnioittavasti. Tämä on niitä kirjoja jotka oikeasti kannattaa itse lukea. Kirjan päähenkilö on nuori noviisi Adson, joka vaeltaa mestarinsa.. en nyt muista nimeä, tämän engelsmannin kanssa syrjäiseen luostariin, joka on kuuluisa poikkeuksellisen upeasta kirjastostaan.
Luostarissa on kuitenkin tapahtunut kauheita ja sen apotti pyytää Adsonin mestaria selvittämään kuolleen munkin loppua. Kauheudet eivät lopu siihen, luostarissa alkaa kuolla väkeä, kuin kärpäsiä ja Adson mestareineen päättelevät että luostarin salainen kirjasto on kehyspaikka kaikille murhille. Luostarin kirjasto on salainen, sinne pääsee vain yksi munkki ja hänen apulaisensa ja he tuovat teokset muille munkeille, jotka joko tutkivat tai jäljentävät niitä. Adson livahtaa salaa kirjastoon mestareineen ja heille selviää että se on labyrintti. Ja nyt heillä on käsissään kaksi mysteeriä.
Kirjassa käsitellään myös munkkikuntien fransiskaanien ja dominikaanien eroa ja munkkikuntien suhdetta kirkkoon, erityisesti paaviin. Sivutaan myös aikakautensa elämää, mutta erityisesti nämä osat tekstistä olivat mielestäni hyvin ahdistavia. Naisen asema ja paikka, tehtiin todella selväksi lukijalle ja se ahdisti jostain syystä minua hyvin suuresti. Ei siitä ole pitkä aika kun Suomessakaan nainen ei saanut lähteä ravintolaan ilman miesseuraa.
Ja... ja kirjasta löytyy myös se pakollinen lempimiskohtaus, mikä jokaisesta aikuiselle väestölle suunnatusta teoksesta on löydyttävä (sillä muutenhan näitä kirjoja ja elokuvia ei erottaisi nuorille ja lapsille suunnatusta materiaalista). Luulin että välttäisimme tämän, kysehän on kuitenkin suljetusta luostariyhteisöstä. Odotin ehkä jotain huomioita homoseksuaalisuudesta, siitäkin jauhetaan kiitettävästi. 

Kirja on senkaltainen, että se kannattaa lukea. Se on mukava kirja, olen iloinen että tutustuin siihen. En usko että luen sitä uudestaan. Baudolinoon taas toisaalta saatan tarttua myöhemmin, se jätti asioita auki, sillä tavalla että mieleni on tarpeeksi avoin palaamaan sen pariin uudestaan.
Ruusun nimessäkin oli tietysti paljon hyviä ajattelemisen aiheita, mm. se miten luostarin kuuluisa kirjasto oli suljettu munkeilta. "Tieto lisää tuskaa", oli ehdottomasti yksi kirjan teemoista. Missä vaiheessa tiedon vartiointi menee liian pitkälle? Koska tieto muuttuu sellaiseksi, että se on vahingollista etsijälleen? Ja ennen kaikkea, kuka päättää siitä, millainen tieto sopii kenellekin? Tässä tapauksessa, mitä enemmän tiedät, sitä todennäköisemmin kuolet ja kirjan loppu, tuli minulle täytenä yllätyksenä. En olisi osannut odottaa, sellaista murhaajaa tai loppuhuipennusta, minkä teos sai. Olin niistä aidosti järkyttynyt.

En tiedä mitä ryhdyn lukemaan seuraavaksi... Todennäköisesti otan käsiteltäväkseni jonkin lasten/nuortenkirjan. Olen joutunut muuton puitteessa pakkaamaan oman kirjastoni pahvilaatikoihin, enkä todennäköisesti pääse kirjastoon töiden puitteessa. Seuraava teksti koskee varmaankin sitten Wreck it Ralph - animaatioelokuvaa.