Eco Umberton Baudolino

2.4.2013

Nyt ollaan selvitty sitten pääsiäisestä ja muista kauden juhlallisuuksista. Päivittelen blogia harvakseltaan, olen nimittäin saanut töitä. Tein puolenvuoden työsopparin kotikaupunkini Asemaravintolan kanssa ja työskentelen siellä sitten tarjoilijana illat ja pyhät ja semmoiset. Ihan mukavaa on ollut ja ihmisten kanssa kun tykkään turista niin aika kuluu nopeasti.

Olen toki uudesta työpaikasta huolimatta myös ehtinyt lueskelemaan ja kun ravintola-alalla kerta ollaan olisin kovasti halunnut lukea Ruusun nimen. Kirjaa suositeltiin minulle siksi, että siinä selitetään yksityiskohtaisesti ja hyvin realistisesti miten ennen aikain munkit panivat luostareissaan olutta (ja kyllä se herkullinen murhamysteerikin siinä tietysti kiinnostaa). En kuitenkaan löytänyt teosta kotikaupunkini kirjastosta, sen sijaan tartuin saman kirjailijan toiseen teokseen ja nyt sen pitemmittä puheitta:

Eco Umberton Baudolino

Baudolino on ovela pitkä kirja, se kertoo hyvin rennolla otteella päähenkilönsä elämäntarinan. Baudolino, joka syntyi köyhään maalaisperheeseen kohoaa kunniaan ja maailmanmaineeseen. Hän sattuu törmäämään eksyneeseen keisariin kerran kulkiessaan kotikontujensa metsässä ja tämä kohtaaminen muutti Baudolinon elämän suunnan. Hän pääsi näkemään maailmaa kotikaupunkinsa ulkopuolella, opiskelemaan Pariisiin ja seikkailemaan itäisiin maihin. Baudolino oli hyvä mies, jolla sattui olemaan tarinankertomisen eli satuilun lahja. Ja siinä missä kirja alkaa varsin asianmukaisesti ja realistisesti se koko ajan, enemmän tai vähemmän johdattaa lukijaa kohti fantasiaseikkailua, jossa mikä tahansa mitä Baudolino suustaan päästää on mahdollista.

En aio valehdella Baudolino tuntui hyvin pitkältä kirjalta, vasta kun pääsin Pariisiin, se todella tempasi minut mukaansa seikkailuun. Kirja oli hyvin lämmin ja siinä käsiteltiin hyvin ihmisluontoa. Se johdattaa lukijansa omaan maailmaansa ja se on hyvin kirjoitettu.