Anne Ricen - Veren vangit

16.6.2013

Anne Ricen Veren vangit

Jos meillä on olemassa kirjoja , joita on yhtä puuduttava lukea ja hankala sisäistää, mutta jotka ovat yhtä kauniskielisiä ja mukaansatempaavia, kuin Anne Ricen vampyyrikronikat, niin ne eivät ole vielä kävelleet tätä lintua vastaan. Suomennettuja teoksia löytyy kolme, Veren vangit, Vampyyri Lestat ja Kadotettujen kuningatar. Romaanit kertovat yön lapsista, ensimmäinen on elämänkerrallinen teos, seuraava enemmän seikkailukertomus ja viimeinen eräänlaisen historian, sodan ja seikkailujen sekoitus. Itse olen tutustunut hiukan myös neljänteen(?) kirjaan Vampyyri Armand, joka toimii yhden (ja kirjasarjan kannalta hyvin keskeisen) hahmon elämänkertana. En ole saanut vielä luettua sitä loppuun, enkä varmaan koskaan saakaan. Ja mikäli olen oikein ymmärtänyt, vaikka kirjasarjaan kuuluukin muita osia, kirjailija on muuttanut tarinaa hahmoja ja luomaansa todellisuutta niin huomattavasti että voin käsitellä ensimmäistä kolmea kirjaa trilogiana.

Tänään Veren vangit, kaikessa lyhykäisyydessään kirja kertoo tarinaa 1700-1800 -luvun herrasmiehestä, jolle annetaan pimeyden lahja. Vampyyri kertoo tarinansa nuorelle reportterille. Alkaen viimeisistä hetkistään ihmisenä, muuttumisestaan vampyyriksi ja elämästään vampyyrina ensiksi New Orleansissa, matkastaan Eurooppaan ja Pariisista.

Louis kamppailee ja todella kamppailee pimeyden lahjan kanssa. Miten hänen täytyy ottaa elämää ihmisistä ja ihmisten maailmasta, johon hän ei enää ikinä saa kuulua. Se vähä mitä hänestä nähdään ihmisenä kielii sitä, ettei hän kovin kovasti tahtonut osallistua elämäänsä. Veljen kuolema murtaa Lousista senkin vähän elämänhalun, jota tässä oli jäljellä. Hänestä tulee hyvin itsetuhoinen ja lopulta vampyyri valitsee hänet kumppanikseen.
Kun Louis avaa silmänsä ensimmäistä kertaa vampyyrina, hän alkaa janota elämää. Eikä vain ravinnokseen vaan omaa ihmiselämäänsä ja Louis takertuu siihen, mikä hänessä itsessään oli ihmismäistä. Toinen vampyyri ei ymmärrä tätä, Louisin tarvetta olla inhimillinen nyt, kun kaikki inhimillisyys on poissa. Eikä Louis ymmärrä ollenkaan Lestatia, joka kiusaa häntä herkkyydestä ja siitä lapsellisesta toiveesta, että tämä voisi vielä joskus olla ihminen. Epäluottamus ja ymmärryksen puute ajavat Louisia pois Lestatin luota, joka todella tuntuu tarvitsevan tätä. Lopulta he tulevat siihen pisteeseen missä Louis sanoo suoraan Lestatille jättävänsä tämän ja jatkavansa yksin.
Sen seurauksena Lestat luo Louisille kumppanin pienestä vaaleahiuksisesta tytöstä, Claudiasta ja kolmikkona he jatkavat elämäänsä New Orleansissa. Claudia sitoo Louisin Lestatiin, sillä tyttö on niin pieni, ettei hän pärjää yksin. Louis oppii rakastamaan Claudiaa ja nauttii siitä, että saa opettaa tytölle kaiken oikeaksi katsomansa. Useiden vuosikymmenien ajan kolmikko nauttii luksuselämästä New Orleansissa. He käyvät teatterissa ja oopperassa ja metsästävät kaikkien ihmiselämän riemujen keskellä.
Claudialle kuitenkin tapahtuu jotain, jota Louis tai Lestat eivät osaa selittää. Tytön mieli alkaa kehittyä ja kasvaa, vaikka tämän ruumis pysyy samanlaisena kuin ennenkin. Ja mitä enemmän tyttö alkaa ymmärtää, sitä katkerammaksi ja vihaisemmaksi hän tulee. Ja Claudia alkaa esittää kysymyksiä, paitsi omasta alkuperästään, myös kaikkien vampyyrien alkuperästä. Mistä Lestat on tullut, miksi Lestat on heidän johtajansa, onko täällä jotain salaisuuksia, mitä hän on kieltäytynyt kertomasta Louisille tai Claudialle.
Lopulta Claudia tekee lopun heidän rauhallisesta ja suhteellisen onnellisesta elämästään, ottaa Louisin mukaansa ja lähtee Eurooppaan. Siellä Louis ja Claudia etsivät toisia kaltaisiaan ja joutuvat pettymään monen vuoden ajan. Kunnes he lopulta päätyvät Pariisiin.
Näiden kahdestaan vietettyjen vuosien aikana Louis oppii uusia asioita Claudiasta. Enää hän ei voi kääriytyä itseensä ja masennukseensa ja Louisin täytyy oikeasti kiinnittää huomiota johonkin muuhun kun yksinäiseen kärsivään sieluparkaansa. Hän oppii ettei Claudia muista mitään elämästään ihmisenä. Tietysti hän on tiennyt sen aiemminkin, mutta nyt hänen täytyy todella oppia ymmärtämään mitä se tarkoittaa. Claudialle, maailmassa ei ole hyvää eikä pahaa, ei moraalia eikä tyttö todella ymmärrä mitä rakkaus on. Ja se surettaa Louisia, joka pohjimmiltaan tarvitsee vain jonkun rakastamaan itseään.
Ja siinä on todella Louisin kaiken kärsimyksen alku ja juuri, Louis halusi pois Lestatin luota, koska vampyyri ei osoittanut minkäänlaista rakkautta häntä kohtaan. Claudiaa Louis rakasti koska tyttö tarvitsi häntä ja Louis uskoi että Claudia myös rakasti häntä. Pohjimmiltaan kyse noiden kahden välillä on kahden hyvin itsekeskeisen henkilön harhaluuloista ja pilvilinnoista ja Claudia ymmärtää heidän välistä suhdetta hiukan paremmin kuin Louis. Claudia on paremmin kiinni todellisuudessa, jota Louis pystyisi myös ymmärtämään, jos vain suostuisi tulemaan pois pilvilinnoistaan.
Joka tapauksessa, kaksikko löytää toisia kaltaisiaan Pariisista. Muita pimeyden lapsia, vampyyreja, jotka omistavat ja toimivat teatterin kulisseissa. Vampyyrit tuottavat kuitenkin pettymyksen Louisille, nämäkään yön ikuiset vaeltajat eivät ole viisaita, eivät tiedä mitään pimeyden salaisuuksista. Heidän johtajansa vampyyri Armand, tuntuu kuitenkin olevan eri maata. Louis muodostaa siteen itsensä ja Armandin välille, Armand sanoo sen yhden sanan rakastaa ja Louis menee mukana. Viimeinkin, hän voi rauhassa vihata itseään, joku rakastaa häntä turvallisesti ja yhdessä he voisivat tutkia pimeyden mysteerejä.
Claudia kuulee Armandin puheessa uhkauksen ja yrittää selittää Louisille, että hänen henkensä on vaarassa Pariisilaisten vampyyrien taholta.
Louis ei suostu uskomaan Claudiaa, ei ainakaan Armandin osalta. Hän kuitenkin suostuu kumppaninsa vaatimuksiin tehdä tälle toinen. Uusi vampyyri, joka voisi huolehtia Claudiasta ja Louis voisi jättää heidät ja lähteä Armandin kanssa. Pariisilaiset vampyyrit käyvät heidän kimppuunsa, ennen kuin he ehtivät lähteä kaupungista. Heidät raahataan teatteriin ja siellä he kohtaavat Lestatin. Louis suljetaan arkkuun, josta hän ei jaksa nousta ja Claudia jätetään alttiiksi auringonvalolle uuden vampyyrikumppaninsa kanssa.
Armand pelastaa Louisin, muttei tyttöä ja se tuhoaa jotain Louisin sisällä. Louis polttaa teatterin. Armand liittyy hänen seuraansa ja heistä tulee uusi parivaljakko.  
Vuodet vierivät, eikä Louis enää halua elämää, Louis metsästää etsii uusia kokemuksia, muttei rakasta. He matkustelevat Armandin kanssa ympäri Eurooppaa ja lähtevät lopulta takaisin Amerikkaan, ensin New Yorkiin, sitten New Orleansiin. Ja New Orleansissa, Armand tunnustaa murhanneensa aikoinaan Claudian ja Madeleinen, samalla tavalla kuin Louis murhasi vampyyrit Pariisin teatterissa. Siksi he muodostivat niin täydellisen parivaljakon kahdestaan. Armand hylkää Louisin ja Louis käy vielä kerran tapaamassa Lestatia, joka on kasvanut erilleen maailmasta ja tekee kuolemaa.
Sen jälkeen Louis metsästää yksin ja elää ilman kumppania, täysin irrallaan sekä kuolemattomien vampyyreiden että kuolevaisten ihmisten maailmasta.

Tämä on yksi niin hyvistä kirjoista, jota uskaltaa suositella niille ihmisille, jotka lukevat paljon. Koska teksti on todellakin hankalaselkoista ja tähän maailmaan todellakin pitää uskaltaa mönkiä sisään ja keskittyä siihen mitä lukee. Nykyihminen näkee niin paljon väkivaltaa jo television mainostauoilla, ettei verenpunainen romantiikka, joka ehkä joskus oli vallankumouksellista ja jotain aivan poikkeuksellista, ei tee suurta vaikutusta. Sen sijaan kirjan kuvaileva kieli on jotain ainutlaatuista. 

Itse rakastan aivan erityisesti Veren vankeja, se on mielestäni yksi parhaista kirjoista, joita olen ikinä lukenut. Ja ehdottomasti teoksena täydellisempi ja hiotumpi, kuin Vampyyri Lestat tai Kadotettujen kuningatar. Se on kirjana hyvin tasapainoinen kokonaisuus, kielellisesti kaunis ja aito ja siinä esiintyy yksi aikamme parhaista hahmoista lapsivampyyri Claudia, jonka maailmassa ei ole hyvää eikä pahaa, vaan sammumaton verenjano.    

Ja vaikka tänään puhuttiin paljon Veren vangeista ja Louisista, vampyyrikronikoiden yksi uskomaton ominaisuus on se että kertojassa ei ole mitään puolueetonta tai objektiivista. Seuraava kirja Vampyyri Lestat, joka kerrotaan kokonaan Lestatin näkökulmasta antaa tapahtumista ihan erilaisen kuvan, jopa niin pitkälle, että puolessavälissä tekstiä mietin, onko kyseessä edes sama hahmo, kuin ensimmäisessä kirjassa. Siksi sellaistenkin ihmisten, jotka kykenivät lukemaan Veren vangit, kannattaa tutustua Vampyyri Lestatiin, vaikkeivät he olisi erityisemmin nauttineetkaan matkasta vuosisadan halki Louisin seurassa.