20.6.2013
Piin elämä - elokuva
Ensimmäinen asia mikä tuli mieleeni katsoessani Piin elämää
oli Slummien miljonääri. Molempien elokuvien sankari oli kotoisin Intiasta ja
kertoi sitten aikuisena miehenä elämänsä tarinan. Slummien miljonäärissä toki
hyvin eri tavalla. Piin elämä jäi mieleeni positiivisena ja kauniina tutkielmana
ihmisyydestä, ei väkivaltaisena elokuvana julmasta elämästä.
Elokuvan sankari Pi on hyvin onnekas nuori mies. Hänellä on
rakastava ja ilmeisen varakas perhe, joka omistaa eläintarhan. Hän elää hyvin
suojatun lapsuuden, outo nimikään ei lannista häntä.
Pi on kiinnostunut uskonnosta ja hengellisyydestä, erityisesti hellä ja lempeä äiti ohjaa häntä etsimään omaa tietään, hindulaisuuden, kristinuskon ja islamin keskeltä. Piin ensimmäinen romanssi on onnekas, viaton ja päättyy siihen, että hänen perheensä on lähdettävä Intiasta. Niinpä jäähyväiset tytön kanssa ovat surulliset, mutta riidattomat ja hyvinkin sivistyneet.
Perhe ottaa mukaan omistamansa eläintarhan eläimet, jotka he aikovat myydä Kanadassa ja aloittaa uuden elämän. Merimatka kuitenkin katkeaa kammottavan myrskyyn ja pahin tapahtuu kun laiva uppoaa. Pi on ainoa matkustaja, joka selviytyy pelastusveneeseen. Piin ei kuitenkaan tarvitse taistella elämästään yksin. Sillä samaiseen alukseen on selviytynyt joukko eläintarhan eläimiä, seepra, oranki, hyeena ja ennen kaikkea täysikasvuinen tiikeriuros, jonka kanssa Pi joutuu lopulta jakamaan kohtalonsa.
Pi on kiinnostunut uskonnosta ja hengellisyydestä, erityisesti hellä ja lempeä äiti ohjaa häntä etsimään omaa tietään, hindulaisuuden, kristinuskon ja islamin keskeltä. Piin ensimmäinen romanssi on onnekas, viaton ja päättyy siihen, että hänen perheensä on lähdettävä Intiasta. Niinpä jäähyväiset tytön kanssa ovat surulliset, mutta riidattomat ja hyvinkin sivistyneet.
Perhe ottaa mukaan omistamansa eläintarhan eläimet, jotka he aikovat myydä Kanadassa ja aloittaa uuden elämän. Merimatka kuitenkin katkeaa kammottavan myrskyyn ja pahin tapahtuu kun laiva uppoaa. Pi on ainoa matkustaja, joka selviytyy pelastusveneeseen. Piin ei kuitenkaan tarvitse taistella elämästään yksin. Sillä samaiseen alukseen on selviytynyt joukko eläintarhan eläimiä, seepra, oranki, hyeena ja ennen kaikkea täysikasvuinen tiikeriuros, jonka kanssa Pi joutuu lopulta jakamaan kohtalonsa.
Piin elämä oli iloa silmälle alusta sen loppuun asti, melkein
liiankin kaunista katsottavaa. Itse asiassa maailman virheettömyys ja kauneus,
joka oli aluksi hyvinkin häikäisevää ja viettelevää alkoi noin puolivälissä
toimia itseään vastaan ja jopa hiukan kuvottaa. Annan sen kuitenkin oikeuttaa
itseään näin, hiukan ennen elokuvan loppua Pi, joka on selvinnyt haaksirikosta,
kertoo japanilaisille vakuutusyhtiön miehille toisenlaisen version
selviytymistarinastaan. Siinä hän ei ole ainoa ihmisselviytyjä. Eläimet seepra,
oranki, hyeena ja tiikeri, edustavatkin muita pelastusveneeseen turvaan
päässeitä henkilöitä, kokkia, merimiestä ja äitiä.
Tämän vaihtoehtoisen tarinan tarkoitus on ainakin pintapuolisesti saada katsoja pohtimaan, oliko se versio, jossa Pi matkusti pelastusveneessä tiikerin kanssa totta, vai se, missä Pi itse asiassa edustikin tiikeriä. Jos kuitenkin menemme vielä vähän syvemmälle elokuvaan ja siihen mitä se yrittää sanoa meille, miksemme voisi olettaa että kumpikin vaihtoehto on totta.
Pi siis todella selviytyi pelastusveneeseen kokin, seilorin ja äitinsä kanssa, mutta joutuu armottoman elämänkamppailun kourissa muuttumaan tiikeriksi ja alkaa näin nähdä muutkin selviytyjät eläiminä. Ja koska pohjimmiltaan Pi ja tiikeri olivat sama henkilö koko elokuvan ajan, kyse ei niinkään ole selviytymiskamppailusta merellä vaan ihmisyyden kamppailusta sen sisäistä petoa vastaan. Jota vain ruokitaan näillä epätoivoisilla olosuhteilla. Näin elokuvan dialogi ei muodostu Piin ja tiikerin vaan Piin ja katsojan välille. Katselemme ristiriitaista kamppailua tämän nuoren miehen olemassaolosta ja elossa säilymisestä.
Se miksi elokuva oli niin kaunis, voidaan selittää ihmisen estetiikan tarpeella, samasta syystä taiteilijat ovat ikuistaneet kauneutta vuosien ajan. Piin syvästi hengellinen maailma, kärsii kovan kolauksen haaksirikossa. Hän joutuu pohtimaan oikeaa ja väärää jo merimatkan alkuvaiheessa, sillä laivalla ei ole kasvisruokaa ja hän ja hänen äitinsä ovat kasvissyöjiä. Se että Piin täytyy tappaa ihminen itsepuolustukseksi ja kaloja ruuakseen, on täytynyt olla äärimmäisen tuskallista niin hienoksi jalostuneelle luonteelle. Ja selviytymiskamppailu, vetää hänestä esiin tiikerin, joka on valmis tekemään mitä tahansa elääkseen.
Maininnan arvoista on myös se, että seepra ja oranki, edustavat buddhalaista merimiestä ja äitiä, molemmat kasvissyöjiä, kun taas hyeena on kokki, joka oli lihansyöjä. Se että lihansyöjä oli ehdottomasti paha ja inhoittava hahmo ja että Pi näkee itsensä myös lihansyöjänä, on mielestäni hyvinkin mielenkiintoista. Ihan selvästi Piin sivistynyt puoli, yrittää taltuttaa pahana pitämänsä pedon. Siksi Pi takertuu niin kiihkeästi uskoonsa ja päiväkirjaansa. Hän pitää sivistynyttä ihmismäistä puoltaan vaistomaisesti hengissä. Samalla hänen on kuitenkin opittava elämään sisäisen hirviönsä, raakalaismaisen lihansyöjän kanssa.
Elokuvassa koetaan myös eräänlainen kuolema ja henkistyminen. Kun Pii menettää tajuntansa ja ajautuu mangustien asuttamalle paratiisisaarelle. Joka on ihanteellinen asuinpaikka päiväsaikaan, mutta muuttuu yöllä kuolemanloukuksi. Kertoo siitä, miten kaksijakoisena ihmisen petomaisen ja sivistyneen puolen kamppailua voidaan pitää. Ero ihmisen ja hirviön välillä on selvä kuin päivä ja yö.
Pi selittää, että saari oli jonkinlainen elävä organismi, lihansyöjä ja että hänen täytyi lähteä sieltä, ennen kuin se saisi hänetkin. Hän jopa löytää saarelta ihmisen hampaan, joka vahvistaa viestiä, hänen täytyy lähteä, ennen kuin se hirviö saavuttaa hänet. Ja tuhoaa Piissä kaiken sen, mitä hän pitää arvokkaana (mm. hengellisyyttään). Elokuva osoittaa tässä älykkyyttä, vaikka peto on pitänyt Pin enimmäkseen hengissä, hän tarvitsee myös sitä ihmistä sisällään selviytyäkseen, pelissä on todella hänen henkensä, jota se pimeä puoli jo vaarantaa. Se olisi voinut olla Piissä edelleen asuvan ihmisen loppu.
Sen sijaan, että rantaan lopulta ajautunut haaksirikkoinen olisi ollut pelkkä mielenvikainen hirviö, Pi selviytyy. Hänen täytyy heittää hyvästit tiikerille, mutta hän ei väheksy siltä saamaansa apua. Hän jopa myöntää, ettei olisi selviytynyt ilman tiikeriä. Hänen ihmismäisempi sivistynyt puolensa löytää itsensä uudestaan uskonnon parista ja kaikki hänen kokemansa kärsimykset vain vahvistivat Piin jo ennestään rikasta hengellistä maailmaa.
Sivistys ja ihmisyys, meidän jokaisen täytyy opetella näitä asioita koko ikämme. Jokainen joka on joskus viettänyt puoli tuntia pitempään hyvin pienten lasten seurassa tietää tämän. Olemme luonnoltamme aika kammottavia ja pystymme hirmutekoihin, samalla meillä on kuitenkin kyky lisätä hyvinvointiamme ja kantaa huolta elinympäristöstämme.
Miten pitkälle meidän ihmisluontomme todella ulottuu, miten kaukana pinnasta asuu meissä jokaisessa elävä peto?
Tämän vaihtoehtoisen tarinan tarkoitus on ainakin pintapuolisesti saada katsoja pohtimaan, oliko se versio, jossa Pi matkusti pelastusveneessä tiikerin kanssa totta, vai se, missä Pi itse asiassa edustikin tiikeriä. Jos kuitenkin menemme vielä vähän syvemmälle elokuvaan ja siihen mitä se yrittää sanoa meille, miksemme voisi olettaa että kumpikin vaihtoehto on totta.
Pi siis todella selviytyi pelastusveneeseen kokin, seilorin ja äitinsä kanssa, mutta joutuu armottoman elämänkamppailun kourissa muuttumaan tiikeriksi ja alkaa näin nähdä muutkin selviytyjät eläiminä. Ja koska pohjimmiltaan Pi ja tiikeri olivat sama henkilö koko elokuvan ajan, kyse ei niinkään ole selviytymiskamppailusta merellä vaan ihmisyyden kamppailusta sen sisäistä petoa vastaan. Jota vain ruokitaan näillä epätoivoisilla olosuhteilla. Näin elokuvan dialogi ei muodostu Piin ja tiikerin vaan Piin ja katsojan välille. Katselemme ristiriitaista kamppailua tämän nuoren miehen olemassaolosta ja elossa säilymisestä.
Se miksi elokuva oli niin kaunis, voidaan selittää ihmisen estetiikan tarpeella, samasta syystä taiteilijat ovat ikuistaneet kauneutta vuosien ajan. Piin syvästi hengellinen maailma, kärsii kovan kolauksen haaksirikossa. Hän joutuu pohtimaan oikeaa ja väärää jo merimatkan alkuvaiheessa, sillä laivalla ei ole kasvisruokaa ja hän ja hänen äitinsä ovat kasvissyöjiä. Se että Piin täytyy tappaa ihminen itsepuolustukseksi ja kaloja ruuakseen, on täytynyt olla äärimmäisen tuskallista niin hienoksi jalostuneelle luonteelle. Ja selviytymiskamppailu, vetää hänestä esiin tiikerin, joka on valmis tekemään mitä tahansa elääkseen.
Maininnan arvoista on myös se, että seepra ja oranki, edustavat buddhalaista merimiestä ja äitiä, molemmat kasvissyöjiä, kun taas hyeena on kokki, joka oli lihansyöjä. Se että lihansyöjä oli ehdottomasti paha ja inhoittava hahmo ja että Pi näkee itsensä myös lihansyöjänä, on mielestäni hyvinkin mielenkiintoista. Ihan selvästi Piin sivistynyt puoli, yrittää taltuttaa pahana pitämänsä pedon. Siksi Pi takertuu niin kiihkeästi uskoonsa ja päiväkirjaansa. Hän pitää sivistynyttä ihmismäistä puoltaan vaistomaisesti hengissä. Samalla hänen on kuitenkin opittava elämään sisäisen hirviönsä, raakalaismaisen lihansyöjän kanssa.
Elokuvassa koetaan myös eräänlainen kuolema ja henkistyminen. Kun Pii menettää tajuntansa ja ajautuu mangustien asuttamalle paratiisisaarelle. Joka on ihanteellinen asuinpaikka päiväsaikaan, mutta muuttuu yöllä kuolemanloukuksi. Kertoo siitä, miten kaksijakoisena ihmisen petomaisen ja sivistyneen puolen kamppailua voidaan pitää. Ero ihmisen ja hirviön välillä on selvä kuin päivä ja yö.
Pi selittää, että saari oli jonkinlainen elävä organismi, lihansyöjä ja että hänen täytyi lähteä sieltä, ennen kuin se saisi hänetkin. Hän jopa löytää saarelta ihmisen hampaan, joka vahvistaa viestiä, hänen täytyy lähteä, ennen kuin se hirviö saavuttaa hänet. Ja tuhoaa Piissä kaiken sen, mitä hän pitää arvokkaana (mm. hengellisyyttään). Elokuva osoittaa tässä älykkyyttä, vaikka peto on pitänyt Pin enimmäkseen hengissä, hän tarvitsee myös sitä ihmistä sisällään selviytyäkseen, pelissä on todella hänen henkensä, jota se pimeä puoli jo vaarantaa. Se olisi voinut olla Piissä edelleen asuvan ihmisen loppu.
Sen sijaan, että rantaan lopulta ajautunut haaksirikkoinen olisi ollut pelkkä mielenvikainen hirviö, Pi selviytyy. Hänen täytyy heittää hyvästit tiikerille, mutta hän ei väheksy siltä saamaansa apua. Hän jopa myöntää, ettei olisi selviytynyt ilman tiikeriä. Hänen ihmismäisempi sivistynyt puolensa löytää itsensä uudestaan uskonnon parista ja kaikki hänen kokemansa kärsimykset vain vahvistivat Piin jo ennestään rikasta hengellistä maailmaa.
Sivistys ja ihmisyys, meidän jokaisen täytyy opetella näitä asioita koko ikämme. Jokainen joka on joskus viettänyt puoli tuntia pitempään hyvin pienten lasten seurassa tietää tämän. Olemme luonnoltamme aika kammottavia ja pystymme hirmutekoihin, samalla meillä on kuitenkin kyky lisätä hyvinvointiamme ja kantaa huolta elinympäristöstämme.
Miten pitkälle meidän ihmisluontomme todella ulottuu, miten kaukana pinnasta asuu meissä jokaisessa elävä peto?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti